MAARATA:MM-finaali 2, Forus, Norja 25.6. 25.06.2011 - Ratalajiryhmä / SML
Joonas Kylmäkorpi hurjassa vauhdissa
Hallitseva maailmanmestari Joonas Kylmäkorpi oli hurjassa vauhdissa tänään Norjan Foruksessa ajetussa toisessa maaradan MM-finaalissa. Kylmäkorpi sijoittui kilpailussa toiseksi, keräsi eniten MM-pisteitä ja nousi sarjan kärkipaikalle.
- Todella tyytyväinen olen kilpailuun ja lopputulokseen. Harjoituksissa minulla hajosi molemmat varsinaiset kisamoottorit ja jouduin lähtemään varakoneilla kisaan. Ne kulki todella hyvin. Startit ei vaan tänään onnistuneet mutta onneksi vauhti riitti ohituksiin ja erävoittoihin. Huonojen starttien syy löytyy sekä miehestä että kalustosta. Finaalissa startti epäonnistui ja ekapäähän tulin viimeisenä. Onnistuin kuitenkin ohittamaan kaikki muut paitsi Pijperin. Tästä on hienoa jatkaa sarjaa eteenpäin kohti Forssan kotikisaa, kertoi tyytyväinen Kylmäkorpi.
Myös Suomen toinen edustaja Aki-Pekka Mustonen onnistui parantamaan ensimmäisestä kilpailusta. Tämän päivän kilpailusta Mustonen keräsi 9 pistettä ja se riitti sijaan 12.
- Ihan tyytyväinen olen tämän päivän kisaan, sijoitus parani eka kisasta. Ensimmäisessä erässä moottori rikkoitui, mutta onnistui sutkuttelemaan maaliin ja sain yhden pisteen. Muuten loput alkuerät meni ihan hyvin. Semifinaalissa otin riskin ja pyörän välityksiä muutettiin. Startti lähti hyvin mutta meno hyytyi ensimmäiseen kurviin ja jäin viimeiseksi. Tästä on hyvä jatkaa sarjaa kohti kotikisaa Forssaa, kertoi nuori varkautelainen kisan jälkeen.
Kilpailun voittajaksi ajoi vahvan finaalierän ajanut viimevuoden
MM-hopeamies Theo Pijper. Sarjan avauskilpailun voittanut Saksan Martin Smolinski jäi tänään tylysti sijalle 14.
Tulokset Forus 25.6.
1. Theo Pijper Ranska 20
2. Joonas Kylmäkorpi 29 (5,5,5,5,5,4)
3. Jörg Tebbe Saksa 17
4. Richard Speiser Saksa 20
5. Richard Hall Iso-Britannia 17
6. Stephan Katt Saksa 19
7. Herbert Rudolph Saksa 14
8. Dirk Fabriek Hollanti 14
9. Mathieu Tresarrieu Ranska 13
10. Glenn Phillips Iso-Britannia 13
11. Andrew Appleton Iso-Britannia 10
12. Aki-Pekka Mustonen Suomi 9 (1,3,2,3,0)
13. Matthias Kröger Saksa 9
14. Martin Smolinski Saksa 7
15. Jerome Lespinasse Ranska 6
16. Josef Franc Tsekki 4
17. Stephane Tresarrieu Ranska 3
18. Kim Rudi Jurizen Norja 0
Sarjan tilanne 2/7 finaalin jälkeen:
1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 44
2. Stephan Katt Saksa 42
3. Richard Speiser Saksa 41
4. Jörg Tebbe Saksa 34
5. Theo Pijper Ranska 33
6. Herbert Rudolph Saksa 33
7. Martin Smolinski Saksa 29
8. Mathieu Tresarrieu Ranska 28
9. Matthias Kröger Saksa 26
10. Andrew Appleton Iso-Britannia 21
11. Dirk Fabriek Hollanti 21
12. Richard Hall Iso-Britannia 19
13. Jerome Lespinasse Ranska 17
14. Josef Franc Tsekki 16
15. Glenn Phillips Iso-Britannia 15
16. Aki-Pekka Mustonen Suomi 13
17. Stephane Tresarrieu Ranska 8
18. Richard Wollf Tsekki 6
Sarjan kolmas finaali ajetaan 9.7. Forssan Pilvenmäen raviradalla.
Terveisin
Tomi Nevanperä
Ratalajiryhmä / SML - - |
|
|

|
|
|