Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat


MAARATA: MM-sarja jatkuu lauantaina
05.09.2026 - Ratalajiryhmä / SML

Maaradan MM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan myöhään lauantai-iltana 5.9. Morizessa Ranskassa. Suomalaiskuljettajat Jesse Mustonen ja Tero Aanio lähtevät MM-pistejahtiin luottavaisin mielin.

Scheeßelissä Saksassa ajetussa ensimmäisessä osakilpailussa molemmat suomalaiset jäivät semifinaalien jälkeen ulos finaalierästä. Mustonen sijoittui lopulta kuudenneksi, ollen ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt kuljettaja. Aarnion sijoitus loppupisteissä oli kahdestoista. Menneet ovat kuitenkin menneitä ja MM-pisteet ovat taas jaossa Morizessa. Sarja on kuitenkin raadollinen, kun osakilpailuja ajetaan vain kolme.

- Hyvillä mielin lähden, jos nyt mies olisi yhtä hyvä kuin pyörä. Scheeßelissä oli vähän epäonneakin. Minun kannalta onni on kuitenkin se, että pääsin sittenkin sarjaan heti alusta alkaen mukaan. Sarja on kuitenkin siitä raaka, että osakilpailuja on vain kolme. Pienet asiat ratkaisee todella paljon eikä ilmaisia pisteitä ole ollenkaan jaossa. Viime vuonna onnistuin täällä hyvin, niin nyt lähdetään taas jokaista erää voittamaan ja katsotaan kisan jälkeen mikä on tulos, kommentoi Aarnio.

- Scheeßelin kilpailu jäi vähän hampaankoloon, tai ei ihan vähänkään. Jos mitalijahdissa haluaa vielä olla mukana, niin nyt on tulos tai ulos kisa. Uskon että rata sopii minulle hyvin, kun speedwayta on nyt tullut taas ajettua enemmän. Pienistä asioista se on täälläkin kiinni. Parhaani teen jokaisen pisteen eteen, ja lopuksi nähdään sitten mihin se riittää, kommentoi Mustonen.

MM-sarjan ensimmäisen osakilpailun voitti täysin pistein paluun MM-sarjaan tehnyt saksalainen Erik Riss. Hopeaa nappasi hollantilainen Dave Meijerink ja pronssille ajoi iso-britannialainen kestomenestyjä Chris Harris.

Iso-britannialainen Andrew Appleton, saksalainen Daniel Spiller sekä tanskalainen Kenneth Kruse Hansen joutuvat valitettavasti jättämään Morizessa ajettavan toisen MM-osakilpailun väliin loukkaantumisista johtuen. Heidän tilallaan ajaa iso-birtannialainen Darryl Ritchings, ranskalainen Anthony Chauffour ja tshekkiläinen Jan Hlačina.

Maaradan MM-osakilpailut näet fim-moto.tv:n kautta. Kilpailu tärähtää liikkeelle Suomen aikaan kello 22.00.

Starttilista 5.9. Morizes, Ranska (*sijoitus MM-sarjassa)
1. Darryl Ritchings, Iso-Britannia *-
2. Jake Mulford, Iso-Britannia *13
3. Mathias Trésarrieu, Ranska *-
4. Zach Wajtknecht, Iso-Britannia *4
5. Jesse Mustonen, Suomi *6
6. Tero Aarnio, Suomi *12
7. Lukas Fienhage, Saksa *7
8. Noah Urda, Ranska (villikortti) *-
9. Patrick Kruse, Tanska *8
10. Mika Meijer, Hollanti *11
11. Romano Hummel, Hollanti *-
12. Chris Harris, Iso-Britannia *3
13. Tino Bouin, Ranska *14
14. Jordan Dubernard, Ranska *19
15. Erik Riss, Saksa *1
16. Anthony Chauffour, Ranska *16
17. William Kruit, Hollanti *9
18. Jan Hlačina, Tshekki *-
19. Glenn Moi, Norja *10
20. Dave Meijerink, Hollanti *2
21. Theo Ugoni, Ranska (varalla) *-

#moottoriliitto

*Kuva Jesper Veldhuizen / baansportfansite
Teksti Miro Nevanperä
Ratalajiryhmä / SML - -
  UUTISPALSTA
2025 - 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

 MAARATA: MM-sarja jatkuu lauantaina
 05.09.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Purtilo 13. sateisessa Englannissa
30.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Varkauden Ankkurit pariajon suomenmestari 2026
29.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Pariajon SM-finaali lauantaina Varkaudessa
25.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Suomalaisten MM-avaus päättyi semifinaaleihin
23.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Saku Purtilolle uran paras MM-kilpailu
22.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-sarja käynnistyy sunnuntaina
22.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: MM-sarja jatkuu lauantaina - Saku Purtilo havittelee finaalipaikkaa
21.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: EAST – WEST OTTELU 15.8.2026 KAUNISKANGAS HAAPAJÄRVI
12.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Ossi Rantala European Cupin ylivoimainen mestari - Olli Mäkelä kolmastoista
02.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Luca Heikkilä 250cc EM-challengessä kymmenes - varakuljettajana huomisessa finaalissa
01.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Ossi Rantala ja Olli Mäkelä European Flat Track Cupiin
01.08.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Luca Heikkilä 250cc EM-challengeen
31.07.2026 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Ankara helle perui maaradan MM-avauksen
13.07.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Speedway Pariajon SM-Finaalin päivämäärä selvillä
11.07.2026 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: MM-sarja käynnsityy Ranskassa - Mustonen mitalijahtiin, Aarnion sarja-avaus siirtyy
11.07.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Felix Fräntilä SGP4 finaaliin
08.07.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Saku Purtilo 15. Kroatiassa, finaalin metsästys jatkuu
05.07.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilon MM-pistejahti jatkuu Kroatiassa
03.07.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Epäonni vesitti Saku Purtilon vahvan kilpailun
28.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui
28.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Felix Fräntilä neljästoista EM-finaalissa
27.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilon MM-pistejahti jatkuu Saksassa
25.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kiven kovaan SGP2 karsintaan
25.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Felix Fräntilä 190cc EM-finaaliin
24.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Hatva ja Raak karsiutuivat U19 EM-finaalista - molempien kilpailut päättyivät kaatumisiin
21.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Heikkilä ja Manner karsiutuivat
18.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak ja Niko Hatva tavoittelevat paikkoja U19 EM-finaalissa
16.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Luca Heikkilä ja Topias Manner taistelevat SGP3 finaalipaikoista
15.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Suomenmestaruus ratkaistaan lauantaina Haapajärvellä
11.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
MAARATA: Jörg Tebbe uusi Suomenmestaruutensa
07.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin jälki-ilmoittautuminen avattu
04.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Purtilolla epäonnea Terenzanossa
31.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Tero Aarnio ruohoradan EM-challengeen
29.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo finaalipaikka tähtäimessä toiseen MM-osakilpailuun
28.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas kivenkovaan MM-karsintaan
27.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui
17.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalien ilmoittautumiset
15.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kovaan testiin EM-karsinnassa
14.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Purtilolla vahva MM-avaus
09.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo valmiina MM-sarjaan
07.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kolmastoista Debrecenissä
03.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas metsästää jatkopaikkaa EM-karsinnassa
23.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi maailmanmestari, Max Koivulalle MM-hopeaa
12.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestaruus ratkeaa lauantaina, Suomi suosikkina sunnuntain joukkuefinaaliin
09.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratalajiryhmä tiedottaa 24.3.2026
27.03.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY SM-FINAALI, Kauhajoki 28.2.2026 HUUSKO SUOMENMESTARI
28.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali Kaihajoella
02.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat