Rengastien AUTOTARVIKE OY
EtusivuKalenteriTuloksetPörssiKerhotTiimit ja kuskitUutisetVideotValokuvatBlogiEsittelytSpeedwaysanamat
Kalevi Lahtinen on poissa
30.12.2010 - Speedwaysanomat

Suomen menestyksekkäin kuljettaja Kille Lahtinen (vasemmalla) yhdessä maailman menestyneimmän kuljettajan Ivan Maugerin kanssa Tampereen Eteläpuistossa. Kuva: Lahtisen omat arkistot

KALEVI LAHTINEN OLI ETELÄPUISTON SANKARI
Suomen menestyksekkäin speedway-ratojen ässä Kalevi (Kille) Lahtinen kuoli Tampereella 74-vuotiaana. Ammatiltaan Lahtinen oli hienomekaanikko, joka työskenteli ensin isänsä metalliverstaassa ja perusti 1958 oman koneistamon Tampereen Nekalaan. Speedwaysta tuli Lahtiselle toinen ammatti. Viisi SM-kultaa 1960-1970, Pohjolan mestaruus 1966, kolme peräkkäistä voittoa ”Bremenin kultainen avain”-kilpailuissa. Maaradan PM-kilpailuissa viisi joukkuemestaruutta, EM-finaalissa kolmasti.

Kalevi Lahtinen koki kovia kolhuja elämässään. Kolmasti hän joutui opettelemaan kävelemään ja puhumaan. Kaksi puhumattomaksi vienyttä onnettomuutta sattui speedway-ajoissa ulkomailla. Kolmas, raju hirvikolari Ikaalisten pohjoispuolella kesäyönä 1975 hajotti paljon muutakin kuin auton. Hirvi niittasi repsikan paikalla nuokkuneen Killen niin tiukasti penkkiin, että ambulanssimiehiltä meni pari tuntia Killen irrottamiseen. Muutaman viikon jälkeen Lahtinen herätettiin tajuttomuudesta. Hänestä tuli 39-vuotiaana työkyvytön – rautaa jalassa ja aivoista 60 prosenttia vioittunut. Henkikulta säilyi, mutta melkein kaikki muu hajosi. Lahtinen sanoi hyvän Jumalan pysäyttäneen vauhtiveikon kiireet kerralla. Kille ei koskaan valitellut vaivojaan eikä kohtaloaan; hän oli onnellinen, että oli saanut jatkoaikaa elämälleen. Joka ilta hän risti kätensä ja kiitti Korkeinta kuluneesta päivästä.

Eteläpuiston speedway-radan sankari ei antanut periksi, vaan kuntoutti itsensä takaisin elämään kiinni. Lahtinen olikin monipuolinen urheilija. Alle 16-vuotiaiden SM-kilpailuissa hän sijoittui yhdistetyn kakkoseksi ja voitti mäenlaskun. Pari vuotta myöhemmin Lahtinen otti Ilves-Kissojen A-nuorten joukkueessa jalkapalloilun SM-hopeaa.

Hirvitärsky teki Killestä masennuslääkkeiden käyttäjän. Lahtinen sai voimia musiikista, ja hän oli Kaupunginorkesterin kausikorttilainen vuosikymmenien ajan. Tampere Filharmonian konsertissa hänellä oli vakiopaikka. Kalevi Lahtinen siunattiin haudanlepoon Tampereella 30. joulukuuta 2010 Kalevankankaan isossa kappelissa.

Tekstin kirjoittaja Matti Pitko on Aamulehden toimittaja ja oli varsinkin myöhemmällä iällä Killen hyvä ystävä. Muistokirjoitus julkaistiin Aamulehdessä 29.12.2010.

(30.12.2010 Speedwaysanomat)
Speedwaysanomat - - toimitus@speedwaysanomat.fi
  UUTISPALSTA
2025 - 2024 - 2023 - 2022 - 2021 - 2020 - 2019
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012
2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004

MAARATA: Jörg Tebbe uusi Suomenmestaruutensa
07.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: SM-finaalin jälki-ilmoittautuminen avattu
04.06.2026 - Ratalajiryhmä / SML
Flat track: Purtilolla epäonnea Terenzanossa
31.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RUOHORATA: Tero Aarnio ruohoradan EM-challengeen
29.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo finaalipaikka tähtäimessä toiseen MM-osakilpailuun
28.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas kivenkovaan MM-karsintaan
27.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak karsiutui
17.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
RATALAJIT: SM-finaalien ilmoittautumiset
15.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kovaan testiin EM-karsinnassa
14.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Purtilolla vahva MM-avaus
09.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
FLAT TRACK: Saku Purtilo valmiina MM-sarjaan
07.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak kolmastoista Debrecenissä
03.05.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Otto Raak valmistautuu U24 FIME Cupiin - Antti Vuolaksen EM-karsinta päättyi kaatumiseen
28.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Antti Vuolas metsästää jatkopaikkaa EM-karsinnassa
23.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Suomi maailmanmestari, Max Koivulalle MM-hopeaa
12.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: Maailmanmestaruus ratkeaa lauantaina, Suomi suosikkina sunnuntain joukkuefinaaliin
09.04.2026 - Ratalajiryhmä / SML
SPEEDWAY: Ratalajiryhmä tiedottaa 24.3.2026
27.03.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY SM-FINAALI, Kauhajoki 28.2.2026 HUUSKO SUOMENMESTARI
28.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
JÄÄSPEEDWAY: SM-finaali Kaihajoella
02.02.2026 - Ratalajiryhmä / SML
  Speedwaysanomat